Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 13 heinäkuun, 2012

Matka päättyy – toistaiseksi

Reissumme Balkanilla päättyi tällä viikolla, ja olemme palanneet takaisin Suomeen. Kiitos kaikille blogia seuranneille! Älkää luulko, että tarinat loppuvat tähän. Sivusto jää elämään, sillä kotioven ulkopuolella avautuva maailma on seikkailuja tulvillaan! Meitä ympäröi jokapuolella uskomattoman kaunis todellisuus.

Alla kirjoittamani runo, joka syntyi yhdellä lukuisista junamatkoistamme. Kuva on otettu Bulgariasta, junareitiltä Gorna Orahovitsa – Sofia.

Pyhimykset keikkuvat

imukupin varassa

luovat turvaa, uskoa

Tie on oikea, mutta mikä suunta?

Bukarest, vallankumous,

löytö, kadotus?

 

Kukkahattu miettii,

kysymyksen

pyhimykselle heittää

Vuoret yksin vastaavat:

mielen maiseman

takaisin heijastavat.


Talot saavat tarinan;

ihmisjoukko aiheensa juhlaan

nyt ei siihen oteta osaa.

paidaton laitapuolella siunauksen saa,

kätensä ilmaan nostaa.

 

Mieli taipuu meditoimaan,

kaikesta hetken irrallaan

On kuitenkin tässä:

kuningatar kiskojen

kahden rautaisen miekan välistä kuljen

halki pakahduttavan kauneuden

rytmi on hyvä, tasainen

Kuva

Teksti: Sanna

Advertisement
Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 9 heinäkuun, 2012

Veliko Tarnovo, Where

                                                                  Teksti: Sanna

Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 9 heinäkuun, 2012

Transilvaniasta kohti jugurttia

Hoppelit ovat jo puksuttaneet Bulgarian jugurttimaahan, ja kirjoittelussa ehti olemaan Veliko Tarnovon kokoinen tauko. Tässä vielä kootusti tunnelmia Transilvanian seikkaluistamme.

Kuunkalpeasta alusta huolimatta viivyimme Branin kylässä vielä kaksi päivää.  Se oli ehtaa maalaisidylliä alppimajoineen, lantakasoineen ja heinäseipäineen. Suloinen Pel Flora -majamme oli mitä täydellisin leposija. Oma sviitti suihkuineen tuntui vaihteeksi virkistävältä. Uskaltauduimme lopulta myös Branin linnaan, joka oli täysi vastakohta maineelleen Draculan linnana. Oikea Dracula, Vlad Tepès, vieraili siellä todellisuudessa vain satunnaisia kertoja. Linnan todellinen valtiatar oli Bulgarian kuningatar Maria Alexandra Victoria. Kruunutar hallitsi Romaniassa 1914-1927, ja vietti paljon aikaa Branissa, joka oli hänen lempipaikkojaan.

Branin vuoristomaisemista matkasimme Brasoviin. Kaupungin nimi on alunperin ollut Corona,  joka on ”kruunu” latinaksi. Kaupunkia ympäröivätkin komeat kukkulat, jotka ovat kuin kruunun sakarat timantteineen. Ne sulkevat sen havunvihreään huomaansa ja luovat tumman näyttämön idyllisille rakennuksille, jotka ovat kuin karkkikaupasta. Talokannassa ei ole värien kirjossa saati koristeellisuudessa kitsasteltu: vaaleanpunaisen, keltaisen ja mintunvihreän rakastajalle löytyy omansa, samoin oranssin, punaisen ja violetin ystävälle. Paikan sympaattisuuden viimeistelee ajan kosketus seinillä ja katukiveyksillä; lopputulos on tyylikkäästi rapistunut eleganssi ja menneiden aikojen dekadenssi.

Yövyimme vanhassa kaupungissa, Rolling Stone –nimisessä hostelissa. Paikka oli aikoinaan ollut rikkaan perheen koti. Alkuperäiset asukit ovat sittemmin muuttaneet U.S.A.:an. Nyt siellä meitä emännöi mielenkiintoinen sisarpari, Diana ja Silvia, sekä pari kissaa.

Pari päivää maaseudussa tuoreen lannan hajussa riittää jo antautumaan varauksetta urbaanin elämän houkutuksille. Sorruimmekin varsin vastarinnattomasti ja lapsekkaalla riemulla Brasovin vaate- ja kirjakauppojen houkutuksiin. Olihan siellä pari käytännön tarvettakin taustalla – mutta saalista suurin osa oli ”odottamattomia” – pian jo absoluuttisen ohittamattomia – aarteita.

Brasovin vierailumme päättyi  Mustaan kirkkoon. Saimme mitä parhaimman oppaan: nuoren tytön, joka kierrätti meitä kirkossa kertoen sen historiasta, maalauksista ja patsaista. Esittelystä huokui, kuinka tumma, vanha pyhättö on eräällä tavalla Brasovin sydän; se on sykkinyt kaupungin hengellisen elämän keskuksena jo 1300-luvulta lähtien. Tulipalo kuitenkin tuhosi kirkkoa pahasti. Ainut maalaus, joka oli säästynyt liekeiltä, oli kirkon sivuoven yläpuolella. Se kuvasi mustapukuista Neitsyt Mariaa pitelemässä Jeesus-lasta sylissään. Marian puku oli alkuperäisesti ollut sininen, mutta se oli palossa muuttunut mustaksi.

Teksti: Sanna

Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 4 heinäkuun, 2012

Koti on avomaankurkku

Teksti ja kuvat: Sanna ja Ilona

Transilvaniasta tulee ensimmäisenä mieleen kreivi von Dracula, vampyyrit ja täysikuu. Tarinan taustalla on keskiajalla hallinnut romanialainen tyranni, Vlad III ”Keihästäjä”. Hänellä oli omalaatuinen tapa seivästää vihollisensa ja juoda kidutettaviensa verta. Saavuimme eilen Romanian Transilvanian maakuntaan. Tuleva majapaikkamme sijaitsi sattumoisin ”Draculan linnaksi” nimitetyn Branin linnan läheisessä pikkukylässä. Tarkoitus oli viettää pari lepopäivää idyllisessä alppimajassa. Toisin kävi. Päädyimme elämään täkäläisen vampyyrimyytin selkäpiissä tuntuvalla tavalla todeksi.

Romaniassa julkisten kulkuvälineiden myöhästely vaikuttaa enemmän säännöltä kuin poikkeukselta. Saavuimme yön pimeydessä, noin kolmisen tuntia myöhässä kylään, jossa yöpaikkamme sijaitsi. Astuimme bussista ulos keskelle nukkuvaa pitäjää. Takseja ei kulkenut. Pian oli tartuttava puhelimeen ja soitettava majapaikkaan. Toisessa päässä ilmoitettiin anteeksipyydellen, että kukaan ei enää siihen aikaan yöstä pääsisi noutamaan meitä. Vaihtoehtoina oli joko kävellä kolmisen kilometriä pimeää, päällystämätöntä metsäpolkua villaan tai löytää uusi majapaikka jostakin.  Puhelun päätteeksi meille toivotettu ”Good luck” on tuskin koskaan tuntunut niin merkitykselliseltä.

Lähdimme yölliselle vaelluksellemme, joka on ehkä yksi värisyttävimmistä kokemuksista. Hortoilimme kaksi tuntia täydenkuun valossa Draculan linnan loistaessa pahaenteisesti vuoristosiluetin keskellä. Jokainen valonkajastus osoittautui turhaksi toivoksi. Kukaan ei ollut hereillä. Vain me kaksi ja kymmenet kulkukoirat, jotka haukunnallaan säestivät yömarssiamme. Eräs pelokas, valkea kerberos oli suosikkimme. Äkkiliike tai karkuun juokseminen olisivat laukaisseet sen pedonvaiston. Säilytimme ruumiimme ja mielemme tyyneyden molemmilla kerroilla, jolloin jouduimme ohittamaan tämän olennon. Kiitos Joonakselle ja Minnalle, joiden ansiosta Ilona oli oppinut jotain koirien ja ihmisten kaltaisuudesta.

Kuva

Kuva: Hoppelin pelosta hikiset housut

Päämäärä oli selvä: palaamme Brasoviin samaa reittiä kuin olimme tulleet linja-autolla. Vierailla mailla hoppelin navigaattori ei kuitenkaan toimi. Täysikuu lienee vaikuttanut asiaan. Huomasimme kavunneemme liian korkealle vuorelle; tunsimme itsemme avuttomaksi keskellä tuntematonta. Täytimme pimeyden lastenlauluilla, joululauluilla, Beatleseilla ja gospeleilla sekä autiolle saarelle otettavilla lempiasioilla. Kellon lähestyessä kahta alkoi tilanne kuitenkin jo tuntua epätoivoiselta.

Seisoimme Pel Flora -nimisen majapaikan pimeällä pihalla. Päätimme soittaa kyltissä olevaan numeroon huolimatta siitä, että kello kävi kolmea ja kaikki nukkuivat. Puhelimeen vastattiin, valo syttyi ikkunassa ja ovi avattiin yössä. Kaksi räytynyttä reppulia pääsivät jälleen kokemaan tuntemattomien ihmisten hyvyyden. Makeiden unien jälkeen heräsimme aurinkoiseen aamuun ja kukonlauluun. Lopullisen sovituksen kärsimyksillemme toi saamamme herkullinen aamiainen: tuoreita kasviksia, pihatarhassa kuopsuttavien kanojen munia, vastalypsettyä maitoa, leipää ja kirsikkahilloa. Olimme tulleet kotiin!

Kuva

Kuva: Kiitollisuus


Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 1 heinäkuun, 2012

Passing Through

Kuvat: Sanna ja Ilona

Läpikulkupaikka: Cluj-Napoca

Teksti: Ilona

 

 

Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 1 heinäkuun, 2012

Sudden encounters

Teksti: Ilona

Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 1 heinäkuun, 2012

Treffit Tonavan kanssa

Budapestin rakennusten seiniä pitkin kiipeilevät ruusuornamentit ja halkeamat. Olemme kulkeneet kaupungissa silmät avoinna, haistelleet ilmassa leijuvaa laventelin, seesamin ja mausteiden tuoksua ja ammentaneet sisäämme keskieurooppalaista arkkitehtuuria. Budapestin majesteetillinen julkisivu on sittemmin elänyt kommunistisessa ”luonnontilassa” sen aikaa, että se on juuri sopivalla tavalla rempallaan. Se toivottaa tervetulleeksi, ei torju ketään. Sama välittömyys näkyy ihmisissä. Saimme hostellilta muun muassa juna-asemalle mukaamme unkariksi kirjoitetun viestilappusen, jonka antaa kassavirkailijalle ostaessamme lippuja seuraavaan kohteeseemme, Romaniaan.

Eilen teimme retken Margitszigeti-puistoon, joka sijaitsee saarella Tonavassa. Se tarjosi meille lampineen ja lähteineen paitsi vilvoittavan varjopaikan levähtää 30 asteen helteessä, myös mahdollisuuden ilmaisiin taide-elämyksiin ja inspiroitumiseen. Valokuvauksellisen vessareissun kruunasi vielä pieni galleriaelämys ravintolassa, joka toimii myös näyttelytilana. Me hoppelit saimme myös tarpeellisen liikunta-annoksemme puistossa risteilevillä kävelyteillä.

Oli selvää, että viimeisen illan hyvästelyrituaalin tähti oli Tonava. Lausuimme molemmat runomme,

ja lähetimme paperille kirjoitetut ajatuksemme joen aalloille. Vietimme Budapestissa vain yhden ohikiitävän hetken, mutta siellä saaduista kokemuksista riittää kirjoitettavaa ja laulettavaa päivien päähän. Aina ei tarvitse viipyä paikassa kauaakaan kuullakseen sen tarinan, jonka se haluaa kertoa sinulle. Kaikesta muusta voi lukea kirjoista ja katsella valokuvista.

Nyt matkamme jatkuu Romaniaan ja siellä Cluj-Napocaan ja Brasoviin. Tapasimme heti ensimmäisellä junamatkalla mielenkiintoisen matkakumppanin, entisen ortodoksimunkin. Elämä johti hänet lopulta kehittämään oman teoriansa nykyihmisen henkisestä polusta: irrationaalisen tulevaisuuden teologian.

Kuvat: Ilona ja Sanna

Teksti: Sanna

Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 27 kesäkuun, 2012

Tästä paikasta on hyvä lähteä

Tästä paikasta on hyvä lähteä

Kuva ja teksti: Ilona

Varsapuistosta kirmailemaan – Kontua kauemmas!

Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 27 kesäkuun, 2012

Oi Tonava kaunoinen

Kuva ja teksti: Sanna

Kuvat on otettu juoksulenkillä Kannelmäen kotoisilla hiekkapoluilla, joilla herkistelin eilen – kuin tunteellinen hoppeli konsanaan. Oma arkinen elinpiirikin saa ennen matkalle lähtöä kauneuden sädekehän ympärilleen. Se muuttuu paikaksi mielessä. Sinne voi palata vaarojen ja uhkien kohdatessa.

Huomenna siis seikkailu alkaa! Toivotaan, että lentoyhtiömme Air Baltic ei joudu kokemaan Air Finlandin  kohtaloa, vaan kantaa meidät turvallisesti pilvien päällä Budapestiin.

Budapestista minulle tulee ensimmäisenä mieleen virkattu hellehattuni, joka tuulessa tempautui Tonavaan vuonna 1995. Olin tuolloin 11-vuotias ja musiikkiluokkien Tactus-nimisen lapsikuoron kanssa ensimmäisellä ulkomaan kuoromatkalla. Harmitti pitkään tuon omin kätösin väkerretyn päähineen kohtalo. Nyt, lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen, kohtaamme jälleen, Tonava. Minkähän muiston itsestäni jätän tällä kertaa jumalillesi, oi sa kaunoinen? Ehkä pistän pienen rakkauskirjeen pulloon.

Kirjoittanut Sinne ja takaisin | 26 kesäkuun, 2012

”Suuntaa vaan en kysellyt”

 

Kuva ja teksti: Ilona

Olen kuin tuo Töölönlahden pienkoirapuiston otus: odottaa jotain kuin Godot’ta kerrassaan. Eräs viisas ihminen sanoi minulle, ettei matkalla – tai elämässä yleensä – kannata odottaa mitään. Kaikki on lahjaa: kuhmut ja kädenpuristukset. Olen samaa mieltä, sillä ennakkokäsitykset – hyvät tai huonot – sitovat mieltämme liikaa ja saavat ainakin minun ruumiini kramppiin.

Jos tulee hätäpissa kesken matkan? Entä jos anaalirauhaset tyhjentyvät, kuten Metkalla ja Oivalla kerran kotona joulurituaaliemme yhteydessä? Perheellämme on tapana soittaa ainakin kerran joulun aikana – tai yleensä useasti – Jope Ruonansuun ”Fyysisesti hauskaa joulua”. Ehkä tiedät kappaleen sanat:

Hauskaa joulua maksa ja keuhkot

Hauskaa joulua aivoille

Hauskaa joulua silmät ja korvat

Hauskaa joulua hampaille

Hauskaa joulua umpisuoli

Hauskaa joulua tyrälle

Eräs jouluaamu sain hyvän idean hiipiä cd-soittimen kanssa veljeni, hänen vaimonsa ja koiriensa oven taakse. Tontun aamuherätys ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan: kahden belgianpaimenkoiran paniikkireaktio ei kuulemma haise hirveän hyvältä. Anteeksi taas kerran. Oli se silti hauskaa.

”Oi, Juuliska, oi Juuliska ja Buda-Budapest! / On tyttö niin kuin paprika, ei siltä rauhaa saa!” Kaikesta tutinasta huolimatta pompin metrin verran ilmaan; odotan ulkoilutusta ja raikasta ilmaa. Vuoret, laaksot, luostarit ja yökerhot – täältä tullaan! Jihuu! Torstaina valssataan jo Tonavan rannalla. Nomadisieluni nauttii.

Let’s hit Sugar Town, honey!


Older Posts »

Kategoriat